KEY ACCOUNT MANAGER, KULTAKESKUS OY

TULE RAKENTAMAAN MENESTYSTÄ SUOMEN JOHTAVIEN KORU- JA KELLOALAN ASIAKKAIDEN KANSSA

Onko sinulla vahva kaupallinen ote, kyky rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita ja halu työskennellä laadukkaiden korujen, hopeatuotteiden ja kellojen parissa?

Etsimme nyt kokenutta ja tavoitteellista Key Account Manageria vastaamaan tärkeimmistä asiakkuuksistamme sekä kasvattamaan liiketoimintaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tässä roolissa pääset työskentelemään alan johtavien jälleenmyyjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vaikuttamaan suoraan yrityksemme kasvuun ja menestykseen.

Meistä

Kultakeskus on yksi Pohjoismaiden johtavista jalometallituotteiden valmistajista, tukkukauppiaista ja maahantuojista Konsernin liiketoiminta keskittyy erityisesti palkitsemistuotteisiin, liikelahjoihin, Kohinoor timanttikoru- ja Kultakeskus hopeatuotteisiin, sekä maahantuomiimme kellobrändeihin, kuten ORIS, Festina, Tommy Hilfiger, BOSS ja Calvin Klein.

Kultakeskus-konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 28 miljoonaa euroa, ja konserni työllisti noin 200 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Konserniin kuuluvat Kultakeskus Oy:n lisäksi ruotsalainen AB Sporrong tytäryhtiöineen sekä virolainen Juveel OÜ.

Meillä on omaa tuotantoa Suomessa Hämeenlinnassa sekä Virossa Kuressaaressa ja Tallinnassa. Pitkä historiamme, vahva markkina-asemamme sekä kansainvälinen toimintaympäristömme tarjoavat henkilöstöllemme mahdollisuuden kehittyä osana arvostettua pohjoismaista toimijaa.

Tehtäväsi

Key Account Managerina vastaat strategisesti tärkeiden asiakkuuksien kehittämisestä, myynnin kasvattamisesta ja pitkäjänteisten kumppanuuksien rakentamisesta.

Raportoit tehtävässä yrityksen myyntijohtajalle ja työskentelet tiiviissä yhteistyössä hänen ja muun henkilöstön kanssa asiakkuuksien kehittämiseksi, liiketoiminnan kasvattamiseksi sekä kaupallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Päivittäisiin vastuihisi kuuluvat muun muassa:

  • Avainasiakkuuksien kokonaisvaltainen johtaminen ja kehittäminen
  • Myynnin kasvattaminen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen
  • Asiakasneuvottelut, vuosisopimukset ja kaupallisten suunnitelmien toteuttaminen
  • Tuotevalikoimien, kampanjoiden ja myynninedistämistoimenpiteiden suunnittelu yhdessä asiakkaiden kanssa
  • Markkinoiden, kilpailutilanteen ja kuluttajatrendien aktiivinen seuranta
  • Tiivis yhteistyö toimittajien, brändien, markkinoinnin ja muiden sisäisten sidosryhmien kanssa
  • Asiakastyytyväisyyden varmistaminen sekä pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentaminen

Menestyt tehtävässä, jos sinulla on:

  • Kokemusta Key Account Managerin, Account Managerin tai vastaavasta
    kaupallisesta tehtävästä
  • Näyttöjä tuloksellisesta asiakkuuksien kehittämisestä ja myynnin kasvattamisesta
  • Vahvat neuvottelu-, viestintä- ja yhteistyötaidot
  • Kykyä johtaa useita asiakkuuksia ja projekteja samanaikaisesti
  • Tavoitteellinen, oma-aloitteinen ja ratkaisukeskeinen työote
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi

 

Korujen, hopeatuotteiden, kellojen tai muun Premium-tuotekategorian tuntemus katsotaan merkittäväksi eduksi.

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Vastuullisen roolin Suomen johtavan alan toimijan palveluksessa

  • Liikunta- ja hyvinvointiedut

  • Puhelinedun ja nykyaikaiset työvälineet, sekä mahdollisuuden autoetuun

  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön

  • Näköalapaikan koru-, hopea- ja kelloalan johtavien brändien parissa

  • Vastuullisen ja näkyvän roolin avainasiakkuuksien kehittämisessä tärkeänä osana yrityksen tulevaisuuden kasvua.

  • Ammattitaitoisen ja kannustavan työyhteisön tuen

  • Mahdollisuuden kehittyä osana kansainvälistä konsernia

Mitä tarjoamme sinulle?

Tehtävän kuukausipalkka on kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen 4 200-4 900 €/kk, minkä lisäksi tehtävään kuuluu tulospalkkiomahdollisuus.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi mahdollisimman pian. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä.

Työn aloitus on suunniteltu alkavaksi 2027 alusta. Hakuaika päättyy 1.11.2026

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Riku Saarela
Myyntijohtaja
Kultakeskus Oy
041 503 6998 (ke-to klo 13-15)
riku.saarela@kultakeskus.fi

Jos nautit asiakassuhteiden rakentamisesta, myynnin kehittämisestä ja laadukkaiden brändien parissa työskentelystä, saatat olla etsimämme henkilö. Tule mukaan rakentamaan Kultakeskuksen seuraavaa kasvun vaihetta ja menestystarinaa.

Kultakeskus logo
Kultakeskus logo
KULTAKESKUS OY

PL 26

Paroistentie 2

13101 Hämeenlinna

 

info@kultakeskus.fi

vaihde: (03) 657 11

myynti: (03) 657 1201

 

TIETOSUOJA JA EVÄSTEET

Logopalkki