COVID-19 koronaviruksen vaikutus Kultakeskuksen palveluihin

20.3.2020

Seuraamme ja noudatamme hallituksen ja terveysviranomaisten ohjeistuksia COVID-19 koronavirukseen liittyen. Tilanne on vaatinut meitä mukauttamaan toimintaamme, mutta tukkumyyntimme palvelee edelleen normaalisti arkisin klo 8-16 numerossa (03) 657 1201 ja tilaukset@kultakeskus.fi. Tilaustöitä ja asiakaskohtaisia tuotteita pystytään myös valmistamaan, mutta tarkistathan toimitusajat (korut: ari-pekka.rantanen@kultakeskus.fi tai jukka.suvitie@kultakeskus.fi, hopeat: pekka.laine@kultakeskus.fi).

Outlet-myymälämme palvelee kuluttaja-asiakkaita Kauppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa (ma-pe 11-17 ja la 10-16). Kauppakeskus Goodmanissa ja omassa myymälässämme noudatetaan erityistä huolellisuutta puhtaanapidossa ja turvallisuudessa.

Asiakastilaisuudet, kuten Kohinoor-timanttikoruesittelyt on peruttu huhtikuun puoleen väliin saakka. Loppukevään tilaisuuksien järjestämistä arvioidaan myöhemmin.

Tiedotamme muutoksista nettisivuillamme (www.kultakeskus.fi) ja muissa kanavissamme.

Ajankohtaista (1)

Kultakeskus mukana Ylen dokumentissa ”Ruusun ja Leijonan matkassa”

5.12.2019

Itsenäisyyspäivänä ensi esityksensä saanut Ruusun ja Leijonan matkassa -dokumentti kertoo Suomen kunniamerkkien 100-vuotisesta historiasta. Kultakeskus toimii Suomen virallisten ritarikuntien kunniamerkkien valmistajana, joten dokumentissa sivutaan myös merkkien valmistusprosessia Hämeenlinnan tehtaallamme. Dokumentissa kuullaan tasavallan presidentin ja asiantuntijoiden lisäksi myös useampaa tuttua kultakeskuslaista!

Dokumentti on katsottavissa Yle Areenasta

Lue lisää

Kunniamerkit

Kultakeskus logo
KULTAKESKUS OY

PL 26

Paroistentie 2

13101 Hämeenlinna

 

info@kultakeskus.fi

vaihde: (03) 657 11

myynti: (03) 657 1201

kultakeskus hopeaa logo (1)
WirkkalaLogo
Liisa vitali_logo
ff_LOGO with Scandinavian Design grey
T Flag H_WATCHES_REG
Oris_Logo_Lockup_pos_print
BOSS_Watches_B
Festina_1902 ENG
150202-ph-wortmarke-cmyk
Olivia Burton Logo (1)
Candino_black
Logot