Piplia-seura: Sanojen siivin -korusarja tukee lukutaitoa
Piplia-seuralle suunnitelluissa Sanojen siivin -koruissa on siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista. Siipimäinen muoto muistuttaa, miten voimme lukiessa matkata toisiin maailmoihin, joita emme muuten näkisi. Kauniilla korulla on tärkeä sanoma: lukutaidon edistäminen.
Lukutaito on olennainen osa köyhyyden ja epätasa-arvon vastaista työtä ja sillä on suuri merkitys sekä yksilölle ja yhteiskunnalle. Lukutaito parantaa ihmisten toimeentuloa ja hyvinvointia. Pipliaseura tekee tärkeää työtä lukutaidon hyväksi kotimaassa ja maailmalla. Sanojen siivin -korusarjan on suunnitellut Assi Arnimaa Piplia-seuran varainkeruutuotteeksi. Arnimaa kertoo korun muotoilusta seuraavasti:
”Korusarjan kaikissa versioissa keskeinen elementti on kirjan sivujen muodostama siipi, mutta isommassa voi hahmottaa myös ristin muodon kirjojen selkien muodostamana. Jokainen tulkitsee korua omalla tavallaan, ja se on hyvä. Korujen muoto on pelkistetty, joten ne toimivat myös ilman lukutaitoaiheista viitekehystä, kauniina esineenä.”
Suomen Moneta
Suomen Moneta on Kultakeskuksen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yhteistyön myötä on syntynyt monia erilaisia mitaleja, koruja ja keräilytuotteita.
Helsingin yliopisto: Liekki-riipus
Helsingin yliopiston rehtorin lahjavalikoimaan tarvittiin uusi riipus, jonka rehtori voi antaa yliopiston kunniatohtoreille, muille arvovieraille ja pitkään yliopiston palveluksessa olleelle henkilölle 60-vuotis- tai eläkkeellelähtölahjana.
KULTAKESKUS OY
PL 26
Paroistentie 2
13101 Hämeenlinna
info@kultakeskus.fi
vaihde: (03) 657 11
myynti: (03) 657 1201