Asiakastarinat
Yksilöllisesti suunniteltu koru tai lahjaesine puhuttelee monella tasolla ja on lahjan saajalle uniikki ja merkityksellinen. Tutustu asiakkaillemme yksilöllisesti suunniteltuihin tuotteisiin ja niiden tarinoihin.
Tutustu myös Kultakeskuksen suunnittelupalveluun ja ota yhteyttä!
Ilomantsin kunta: Kohtalon kannel -korusarja
Ilomantsin palkitsemispolitiikassa tavoitteena on palkita tuotteilla, joita ei pysty kaupasta hankkimaan. Näin lahjassa säilyy tietty hohdokkuus. Lisäksi lahjatuotteen on haluttu olevan kohtuuhintainen mutta uniikki.
Tuusulan kunta: Pihlaja ja Elämisen taidetta -korusarjat
Kultakeskus on suunnitellut ja valmistanut Tuusulan kunnalle aiemmin Pihlaja-korusarjan ja hyvän vastaanoton jälkeen lahjavalikoimaa haluttiin laajentaa miesten laattakoruilla ja kalvosinnapeilla. Syntyi Elämisen taidetta -korusarja.
Satakunnan ammattikorkeakoulu: Rehtorin käädyt
Satakunnan ammattikorkeakoulun toiminnan käynnistymisestä tuli vuonna 2022 kuluneeksi 20 vuotta. Satakunnan kauppakamari halusi antaa huomionosoituksen ammattikorkeakoululle juhlavuotena. Syntyi modernit rehtorin käädyt.
Helsingin yliopisto: Liekki-riipus
Helsingin yliopiston rehtorin lahjavalikoimaan tarvittiin uusi riipus, jonka rehtori voi antaa yliopiston kunniatohtoreille, muille arvovieraille ja pitkään yliopiston palveluksessa olleelle henkilölle 60-vuotis- tai eläkkeellelähtölahjana.
Kokoomus: Paasikivi-mitali
Monesti suunnittelijalla on merkittävä rooli siinä, miten asiakkaan ydinviesti puetaan visuaaliseen muotoon ja lopulta valmiiksi esineeksi. Kultakeskuksen pääsuunnittelija Assi Arnimaa avaa kokoomukselle suunnitellun J.K. Paasikivi -mitalin tausta-ajatusta ja vahvaa symboliikkaa:
”Mitalin keskellä on kokoomuksen leijona ja lehvät. Reunalla kiertää Paasikiven toimintaa ohjannut ajatus: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.
Piplia-seura: Sanojen siivin - korusarja tukee lukutaitoa
Piplia-seuralle suunnitelluissa Sanojen siivin -koruissa on siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista. Siipimäinen muoto muistuttaa, miten voimme lukiessa matkata toisiin maailmoihin, joita emme muuten näkisi. Kauniilla korulla on tärkeä sanoma: lukutaidon edistäminen.
Suomen Moneta
Suomen Moneta on Kultakeskuksen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yhteistyön myötä on syntynyt monia erilaisia mitaleja, koruja ja keräilytuotteita.
KULTAKESKUS OY
PL 26
Paroistentie 2
13101 Hämeenlinna
info@kultakeskus.fi
vaihde: (03) 657 11
myynti: (03) 657 1201