Suomen Moneta

Suomen Moneta on Kultakeskuksen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yhteistyön myötä on syntynyt monia erilaisia mitaleja, koruja ja keräilytuotteita.

”Olemme tehneet yhteistyötä Kultakeskuksen kanssa jo pitkään. Omalla kohdallani ensimmäinen yhteinen projekti oli pronssiin lyötävät keräilymitalit, jotka kunnioittivat suomalaisten saavutuksia toisessa maailmansodassa. Mitalit ovat olleet erittäin pidettyjä asiakkaidemme keskuudessa. Lisäksi saimme Kultakeskukselta asiantuntevaa tietämystä ja kuvia, joilla pystyimme avaamaan keräilijöille myös mitalien yksilöllistä valmistusprosessia.

Yhteistyö on ollut helppoa ja opettavaista. Konsultoimme usein Kultakeskuksen asiantuntijoita, kun meillä herää ideoita uusista tuotteista. Esimerkiksi Mestareiden Mitaliin saimme yhteistyökumppaniltamme Suomen Jääkiekkoliitto ry:ltä yhden Jääkiekon maailmanmestaruusmitalin, jonka halusimme siirtää keräilijöille tarjottaviin keräilymitaleihin. Kultakeskuksen avulla saimme palan alkuperäistä MM-kultamitalia mahdollisimman monen keräilijän ulottuville.

Yhteydenpito Kultakeskuksen suuntaan on ollut helppoa ja läpinäkyvää. Siksi meidän onkin ollut helppo toteuttaa myös muunlaisia keräilytuotteita yhdessä.”

Valtteri Lauri, tuotekehitysjohtaja, Suomen Moneta

Moneta: Mestareiden mitali
Moneta: Sotamitalit
Moneta: Lemmenjoki-riipus
Kultakeskus_Ilomantsi_1080x1080

Ilomantsin kunta: Kohtalon kannel -korusarja

Ilomantsin palkitsemispolitiikassa tavoitteena on palkita tuotteilla, joita ei pysty kaupasta hankkimaan. Näin lahjassa säilyy tietty hohdokkuus. Lisäksi lahjatuotteen on haluttu olevan kohtuuhintainen mutta uniikki.

”Kuntamarkkinoilla näimme Kultakeskuksen osastolla Kangasalalle suunnitellun korusarjan ja innostuimme, voisiko Ilomantsilla olla myös kunnan oma korusarja?

Kultakeskus_Piplia_sanojen siivin1

Piplia-seura: Sanojen siivin -korusarja tukee lukutaitoa

Piplia-seuralle suunnitelluissa Sanojen siivin -koruissa on siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista. Siipimäinen muoto muistuttaa, miten voimme lukiessa matkata toisiin maailmoihin, joita emme muuten näkisi. Kauniilla korulla on tärkeä sanoma: lukutaidon edistäminen.

Kultakeskus logo
KULTAKESKUS OY

PL 26

Paroistentie 2

13101 Hämeenlinna

 

info@kultakeskus.fi

vaihde: (03) 657 11

myynti: (03) 657 1201

 

TIETOSUOJA JA EVÄSTEET

Logot