Suunnittelupalvelu

Ideasta toteutukseen taidolla ja tyylillä – Kultakeskuksen muotoiluosaaminen palveluksessasi!

Tuotesuunnitteluprojekti alkaa aina vuoropuhelulla. Selvitämme asiakkaan tarpeet ja toiveet: Mitä tuotteita halutaan, mihin tilanteisiin niitä tarvitaan ja mitä niillä halutaan viestiä. Näiden ajatusten pohjalta ideoimme ehdotuksia, joita voidaan viedä eteenpäin yhteistyössä asiakkaan kanssa. Suunnittelu etenee ideointivaiheen luonnoksista 3D-piirrokseksi, joka antaa jo varsin hyvän kuvan lopullisesta tuotteesta.

Kun asiakas on hyväksynyt ehdotuksemme, alkaa tuotantovaihe, joka kestää muutamia viikkoja. Tuotteiden valmistuksessa käytämme sekä 3D-tekniikkaa että perinteisiä käsityömenetelmiä. Laadukkaat ja aikaa kestävät tuotteet ovat meille itsestäänselvyys, mutta kullekin asiakkaalle räätälöity muotoilu antaa tuotteille lisäarvoa ja tekee niistä erittäin toivottuja ja pidettyjä lahjaesineitä.

Assi Arnimaa, Kultakeskuksen pääsuunnittelija:

"Olen työskennellyt Kultakeskuksella kultaseppänä ja muotoilijana jo vuodesta 2002. Olen saanut olla mukana todella monenlaisissa projekteissa erilaisten asiakkaiden tukena. Hienointa työssäni on, kun saan valmiiksi ensimmäisen kappaleen ideoimastani korusta. Asiakkaan toiveet ja tarinat saavat kolmiulotteisen muodon, jota voi kantaa aina mukana, ja johon liittyy valtavasti symboliikkaa ja tunnearvo. On kunnia olla osa sitä hetkeä, kun arvokas koru ojennetaan saajalleen."

Suunnittelupalvelu2
Suunnittelupalvelu1
kultakeskus logo ylÑpalkkiin (1)
KULTAKESKUS OY

PL 26

Paroistentie 2

13101 Hämeenlinna

 

info@kultakeskus.fi

vaihde: (03) 657 11

myynti: (03) 657 1201

kultakeskus hopeaa logo (1)
WirkkalaLogo
Liisa vitali_logo
ff_LOGO with Scandinavian Design grey
T Flag H_WATCHES_REG
Oris_Logo_Lockup_pos_print
BOSS_Watches_B
Festina_1902 ENG
150202-ph-wortmarke-cmyk
Olivia Burton Logo (1)
Candino_black